Hot Best Seller

Laulun virta veressäni

Availability: Ready to download

Vahvaäänisen laulajan elämän värit Poikkeuksellisen laulajanuran tehnyt, upeaääninen Tarja Turunen kertoo vihdoin oman tarinansa. Runsaasti kuvitettu Laulun virta veressäni valottaa rakastetun sopraanon elämää ja uraa. Nightwish-yhtyeestä kuuluisuuteen noussut Turunen kertoo matkastaan Kiteen Puhoksen kylästä kohti maailman suurimpia estradeja. Hän kertoo lapsuudestaan, laul Vahvaäänisen laulajan elämän värit Poikkeuksellisen laulajanuran tehnyt, upeaääninen Tarja Turunen kertoo vihdoin oman tarinansa. Runsaasti kuvitettu Laulun virta veressäni valottaa rakastetun sopraanon elämää ja uraa. Nightwish-yhtyeestä kuuluisuuteen noussut Turunen kertoo matkastaan Kiteen Puhoksen kylästä kohti maailman suurimpia estradeja. Hän kertoo lapsuudestaan, lauluopinnoistaan, taiteilijuudestaan ja ainutlaatuisesta yhteydestä faneihinsa. Turunen kuvailee myös tyypillistä kiertuepäiväänsä sekä esiintymistä monituhatpäisen yleisön edessä niin Latinalaisessa Amerikassa kuin ympäri Eurooppaa, Suomea unohtamatta. Harvinaista, osin ennennäkemätöntä kuva-aineistoa sisältävässä teoksessa lukija pääsee kohtaamaan myös Turusen elämän yksityistä puolta. Ainutlaatuisessa kirjassa ääneen pääsevät myös monet yhteistyökumppanit vuosien varsilta. Laulun virta veressäni on todellinen fanin toivekirja, joka tuo iloa kaikille musiikinystäville. Se kertoo tarinan naisesta, joka ei ole koskaan pelännyt kohdata uutta. Runsas valokuvakuvitus elävöittää upeaa teosta, joka raottaa myös arkea kulissien takana: studiossa, lavalla ja kotona.

Compare

30 review for Laulun virta veressäni

  1. 5 out of 5

    Arina

    ❤️

  2. 4 out of 5

    Iina

    Ihan kiva katsaus Turusen uraan, mutta olisin kaivannut vähän syvempää otettava — nyt kaikki oli vähän liian positiivista, ihmiset ihania ja kaikki niin kovin mukavaa, että tämä tuntui enemmänkin levyn kylkiäisenä saatavalta fanikirjalta. Nightwish-draamaa en kaipaa, eikä Turunen sitä paljoa käsittelemään, vaan koko kirja keskittyy lähinnä hänen soolouraansa. Joitakin henkilökohtaisia pilkahduksia löytyy, mutta suurin osa kuluu levyjen ja konserttien yksityiskohdissa, ja Turunen henkilönä jää jo Ihan kiva katsaus Turusen uraan, mutta olisin kaivannut vähän syvempää otettava — nyt kaikki oli vähän liian positiivista, ihmiset ihania ja kaikki niin kovin mukavaa, että tämä tuntui enemmänkin levyn kylkiäisenä saatavalta fanikirjalta. Nightwish-draamaa en kaipaa, eikä Turunen sitä paljoa käsittelemään, vaan koko kirja keskittyy lähinnä hänen soolouraansa. Joitakin henkilökohtaisia pilkahduksia löytyy, mutta suurin osa kuluu levyjen ja konserttien yksityiskohdissa, ja Turunen henkilönä jää jonnekin taka-alalle. Äänikirjaversio oli kiva kuunnella Turusen itsensä lukemana, vaikka hän eläytyi lukemaansa hieman enemmän kuin oma makuni vaatii, tuntui vähän siltä kuin olisin päiväkodissa ja hän päiväkodin tätinä lukee minulle satua… 2.5/5

  3. 4 out of 5

    Jonna R

    Luulin tätä elämäkerraksi mutta on enemmänkin fanikirja, jonka anti jää vähäiseksi. Pintapuolinen katsaus musiikkimaailmaan, aika paljon olisi voinut sisältöä syventää.

  4. 4 out of 5

    meri

    ihan kiva, turunen sopi hyvin oman tarinansa lukijaksi. kirja jää pinnalliseksi ja keskittyy pitkälti turusen soolouraan. nightwish mainitaan lyhyesti ja neutraalisti. kaipasin syvempää kurkkausta turusen elämään ja, myönnettäköön, nightwish-aikoihin.

  5. 5 out of 5

    Sara Loman

    Todella pinnallinen kirja, vailla tunnetta. Faneille mahdollisesti mielenkiintoisia ajatuksia levyjen teosta, mutta "ulkopuoliselle" kirja ei tuntunut antavan mitään. Todella pinnallinen kirja, vailla tunnetta. Faneille mahdollisesti mielenkiintoisia ajatuksia levyjen teosta, mutta "ulkopuoliselle" kirja ei tuntunut antavan mitään.

  6. 5 out of 5

    Simon

    A gorgeous book full of beautiful images and a valuable insight into Tarja's career so far. Very glad to have the gorgeous shots from The Shadow Self and Act II in particular and also wonderful to see some pictures from Tarja's collection. Nightwish fans should beware though that the band are hardly mentioned in here meaning it's a bit narratively clunky shooting from her early years and growing up straight into her debut solo album Henkäys Ikuisuudesta and the My Winter Storm era. It makes a bit A gorgeous book full of beautiful images and a valuable insight into Tarja's career so far. Very glad to have the gorgeous shots from The Shadow Self and Act II in particular and also wonderful to see some pictures from Tarja's collection. Nightwish fans should beware though that the band are hardly mentioned in here meaning it's a bit narratively clunky shooting from her early years and growing up straight into her debut solo album Henkäys Ikuisuudesta and the My Winter Storm era. It makes a bit of sense since Nightwish's story with her was already documented in Once Upon A Nightwish and the content here is very closely focused on Tarja's involvement in the compositions of her subsequent solo work, something she wasn't as key to during the Nightwish years. I do appreciate the honesty of Tarja's accounts when reflecting back on previous albums, especially the struggles during My Winter Storm when she was pulled in numerous directions artistically. It was also inspiring to see what a passion she has for her singing - it is so much more than a job for her, you can appreciate that she is wholeheartedly dedicated to her consistent evolution as a vocalist. This book makes no secret of the fact that it's catered to and for devoted fans of Tarja's music - if that's you, and you don't mind the Nightwish omissions, you'll be very pleased with this beautiful book.

  7. 5 out of 5

    Chloe Gilholy

    The book arrived today. Always loved Tarja’s music ever since she was in Nightwish. A lot of photos from her solo ventures. Not a long is mentioned of her time in Nightwish. Has some really great photos. The one on page 152 made me laugh.

  8. 5 out of 5

    Hobbit89

  9. 4 out of 5

    Johanna

  10. 4 out of 5

    Leighton Smith

  11. 5 out of 5

    Reetta

  12. 5 out of 5

    Paulan kirjanurkka

  13. 4 out of 5

    Johanna Hannuksela

  14. 5 out of 5

    Menni

  15. 4 out of 5

    Suvi

  16. 4 out of 5

    tuqq123

  17. 4 out of 5

    Jenna Pyykkö

  18. 4 out of 5

    Alina

  19. 4 out of 5

    Suzana Valenca

  20. 5 out of 5

    Sami

  21. 5 out of 5

    Veronica

  22. 4 out of 5

    Miia

  23. 5 out of 5

    Tuire

  24. 4 out of 5

    Mia

  25. 4 out of 5

    Johanna

  26. 4 out of 5

    Sari Koskinen

  27. 5 out of 5

    Miia

  28. 5 out of 5

    Paty Hernandez

  29. 4 out of 5

    Henna

  30. 4 out of 5

    Judy

Add a review

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Loading...